Kannattaako onnellisuutta tavoitella?

Pohdin paljon asiakkaiden kanssa onnellisuuden käsitettä sekä sitä, miten kokisi itsensä onnelliseksi, tai miten saisi onnellisuutta elämäänsä.

Uutisointia, somea ja blogeja seuratessa tulee tunne, että onnellisuudesta on tullut kulttuurinen normi tai itsestäänselvä elämän päämäärä. Toki kaikkihan me haluamme olla onnellisia. Se on ymmärrettävää.

Psykologi David Myers kuvaa onnellisuutta läpitunkeva tunteena siitä, että elämä on hyvää. Kuulostaa upealle. Kuitenkin se, että onnellisuus on itsessään päämäärä, on ongelmallista. Tavoittelu voi olla jopa tie ahdinkoon. Nykyajassa saatamme kokea painetta olla onnellisia, sillä monet muut näyttävät olevan. Onhan Suomi jälleen, neljättä kertaa peräkkäin, maailman onnellisin maa.

Miksi aktiivinen pyrkiminen onnellisuuteen on mielestäni ongelmallista? Alla muutama sudenkuoppa:

  1. Onnellisuus on tunne, ja tunteet ovat ohimeneviä. Psyykkeemme pyrkii tasapainottamaan äärimmäisiä tunteita. Näin ollen täydellisen onnen hetkiä seuraa tasaisempi arki, johon kuuluu myös ikäviä tunteita. Nekin ovat ohimeneviä. Voi olla vaikeaa hyväksyä ikävämpiä tunteita, jos tavoitteena on jatkuva onnellisuus.

  2. Etsimme onnellisuutta helposti vääristä paikoista. Unelmakarttoja piirtäessä tai kuvitellessa saatamme upottaa niihin materialistia asioita kuten isompi koti tai uudempi auto. Toiset toivovat menestystä, toiset työtä ulkomailla. Onnellisuuden kokemus tulisi siis sitten, kun nämä asiat on saavutettu. 

    Tässä on kaksi haastetta: tutkimusten mukaan materialistiset asiat eivät synnytä pitkäaikaista onnellisuuden kokemusta. Toiseksi, materialististen tavoitteiden kautta piirtyy ajatus, että onnellisuuden kokemus on jotain itsen ulkopuolella olevaa ja sieltä hankittavaa. Olemme ehkä oppineet, että onni saapuu silloin kun saamme sen mikä meiltä puuttuu.

  3. Yksinäisyys. Meillä länsimaissa on taipumus mieltää onnen tavoittelu jonkinlaisena oman edun maksimointina. Sen seurauksena saatamme onnea tavoitellessa keskittyä liikaa itseemme ja lopulta kokea yksinäisyyttä.

Onnellisuus vs merkityksellisyys

Miten onnellisuutta voisi siis lisätä, jos sitä ei kannata tavoitella?

Onnellisuutta ja merkitystä tutkinut tietokirjailija Emily Esfahani Smithin mukaan hyvän elämän salaisuus on elämän ja oman roolin kokeminen merkityksellisenä. Hän puhuu onnellisuushuumasta, ja siitä miten elämässä kannattaa tavoitella muita asioita kuin onnellisuutta. Korvaajana hän ehdottaa merkityksellisyyttä.

Siinä missä onnellisuus on hetkellinen hyvän olon tila, merkityksellisyys on jotain syvempää. Psykologi Martin Seligmanin mukaan merkityksellisyys muodostuu yhteenkuuluvuuden tunteesta sekä mahdollisuudesta olla palveluksessa jollekin itsen ulkopuoliselle taholle. Nämä ovat aika kaukana uudesta autosta tai isommasta talosta.

Emily Esfahani Smith kirjassaan The Power of Meaning jakaa merkityksellisyyden neljään pilariin:

  • yhteenkuulumisen tunne ja sosiaalisten suhteiden vaaliminen,

  • oman elämäntehtävän eteen työskentely,

  • oman tarinan kertominen ja

  • henkisyyden löytäminen.

Yhteenkuuluvuuden tunteessa korostuu, koetko olevasi hyväksytty omana itsenäsi läheistesi ja yhteisösi silmin. Et siis sen puolesta mitä ammattia edustat, tai miten ihmiset ympärilläsi voisivat hyötyä sinusta. Tuletko siis nähdyksi kokonaisena ihmisenä ja koetko rakkautta ystäviesi ja perheesi ympäröimänä?

Toinen aspekti, joka lisää merkityksellisyyden kokemusta on oman elämän tehtävän eteen työskentely. Kysymys siis siitä, miten kontribuoit yhteiskuntaan ja muiden elämään. Autatko lapsia oppimaan, kasvatatko omiasi, rakennetko tulevaisuuden yhteiskuntaa tai luotko kulttuuria yhteisöösi. Esimerkiksi.

Se, millaisena näet oman tarinasi, vaikuttaa myös merkityksellisyyden kokemukseen ja sitä kautta onnellisuuden tunteeseen yli ajan.

Henkisyyden tilalla Smith tarkoittaa flow -tilan kaltaisia hetkiä, jolloin ihminen uppoutuu tekemiseensä unohtaen hetkeksi itsensä.

Onnellisuus on epäsuora päämäärä, joka löytyy merkityksellisyyden sivutuotteena

John Lennon on kirjoittanut laulussaan Beutiful Boy:””Life is what happens to you while you’re busy making other plans.”

Onnellisuuden tavoitettelun sijaan, huomio kannattaa suunnata merkityksellisten asioiden vaalimiseen ja lisäämiseen omassa elämässä. Onnellisuus saapuu todennäköisesti sivutuotteena.

Merkityksellisyys terminä saattaa kuulostaa todella korkealentoiselta. Kysymys on kuitenkin hyvin arkisista asioista.

Voimme lisätä merkityksellisyyden kokemusta keskittymällä pieniin arkisiin asioihin ympärillämme. Voimme tervehtiä naapuria, olla läsnä lapsillemme tai kysyä työkaverilta kuulumisia. Myös ympärillä olevan kauniin luonnon huomaaminen tai itselle rakas harrastus tuovat elämään merkityksellisyyttä.

Haastavaa mielestäni on merkityksellisyyden epäseksikkyys. On trendaava tavoitella kuvankaunista kotia ja somejulkisuutta. Merkityksellisyyden ajatus voi tämän rinnalla tuntuva vähän tylsältä.

Asiaa kannattaa kuitenkin mietiä, jos tuntuu ettei onnellisuus ole omassa elämässä läsnä.

“It’s not about happiness, it’s about holiness”, on lause, joka puhuttelee minua.

Se, että kykenemme rakentamaan elämäämme jotain merkityksellistä/pyhää, auttaa meitä nousemaan sängystä ja tarttumaan toimeen myös päivinä jotka eivät näyttäydy niin onnellisina. Se on kestävää ja luo onnellisuutta yli ajan.

Tekstissä viitattu Emily Esfahani Smith -The Power of Meaning

Edellinen
Edellinen

Ihanat, kamalat virheet

Seuraava
Seuraava

Intohimo - so last season